2013 ja 2014 tulokset

Twm:n kämppäpainit 14.12.2014

Syksyn kisakausi lopetettiin Turun voimamiesten kämppäpaineissa 14.12. Painit sujuivat upeasti, mistä osoituksena kuusi sarjavoittoa ja yksi neljäs sija!

Näiden tulosten myötä on hyvä käydä joululomalle, jonka jälkeen aletaan jo käydä haistelemassa tunnelmaa lähialueen ikäkausikisoissa.

Tulokset

 

 

 

 

Omat kämppäpainit 4.12.2014

 

Kotisalilla järjestetyissä kisoissa oli ilahduttavan runsas osallistujamäärä: 44 painijaa vaa'alla! Liekö vähintään 2010-luvun ennätys alueen kämppäkisoissa...

 

Omia poikia esiintyi upeasti 18, joista huomattava osa teki kisadebyyttinsä molskilla. Näin sen pitääkin olla, kotisalin kisoista on helppo aloittaa, minkä jälkeen aletaan käydä myös naapuriseurojen järjestämissä kisoissa. Näin kehitytään ja saadaan myös uusia kavereita painimolskilta.

 

Ottelujen runsauden takia kokonaiskuva jäi hieman hämäräksi: koko ajan tapahtui jossain. Valmentajatriolla pysyi kuitenkin homma hanskassa ja mainion kuuluttaja Jorma "sirkkeli" Pasasen avulla pojat löysivät aina tiensä oikealle matolle, melkein aina oikeanvärisissä trikoissa. Otteluissa nähtiin täpäriä häviöitä ja hienoja voittoja, näin sen kuuluukin kisoissa olla. Painimaan oppii vain painimalla!

 

Sarjavoittoja RVM:lle kertyi 5, hopeita 4, pronsseja 4 ja neljänsiä sijoja 5. Tulokset tässä

 

Kuvia kisoista seuran FB-sivuilla!

 

 

 

Auranmaan painiseuran kämppäpainit 23.11.2014

Aurantalolla painittiin runsasväkiset kämppäkisat 23.11. Painijoita kävi vaa'alla neljäkymmentä! Raisiosta mukana oli seitsemän poikaa, valitettavasti sairastelu kaatoi muutaman vääntäjän pois vahvuudesta.

Erityismaininta menee pienimmässä sarjassa painineelle Veeti Haatajalle,  joka kisadebyytissään sijoittui hienosti hopealle. Vain Turun voimamiesten vikkelä Karami pääsi Veetin yllättämään. Loistava suoritus! Myös Joonatan Jokinen esiintyi rohkeasti ensimmäisissä kisoissaan, mutta valitettavasti sarja oli tällä kertaa liian kovatasoinen: Joonatanin voittaneet Elmo ja Twm:n Helle ovat jo ehtineet kisailla useamman vuoden. Elmo voittikin koko sarjan, suorastaan ylivoimaisesti. Muita mitalisteja olivat kenties kisojen väkevintä ja taktisesti kypsintä painia esittänyt Miro, hopealle yltänyt Paavo, sekä pronssille sijoittuneet Anton ja Oscar.

Runsaasta osallistujamäärästä johtuen osa pojista joutui hieman turhan kauan odottelemaan matsia, mikä vähensi poikien terävyyttä matolla ja näkyi pienoisena väsymyksenä. Näin se kuitenkin välillä näissä karkeloissa menee. Onhan parempi, että kisaajia on enemmän kuin toimitsijoita! Toivottavasti omiin kisoihin saadaan yhtä väkevä osanotto naapuriseuroista.

Raision poikien sarjojen tulokset alla

5v 19kg

1. Narid Karomi TWM

2. Veeti Haatoja RVM

3. Markus Poutanen AuPs

4. Lenni Yli-Hannuksela TWM

5. Mikko Räty TuTo

6v 23kg

1. Jasper Suominen TuTo

2. Paavo Aaltonen RVM

3. Joonas Vuorio TWM

7v 27kg

1. Elmo Kuorilehto RVM

2. Eemil Helle TWM

3. Joonatan Jokinen RVM

8v 28kg

1. Olavi Stark TWM

2. Jussi Poutanen AuPs

3. Anton Hautala RVM

8v 30kg

1. Miro Leinonen RVM

2. Daniel Achren TuTo

3. Veeti Kuukkanen TWM

4. Toivo Puputti TWM

5. Asko Komulainen TWM

6. Juuso Helynen TWM

Pojat 49kg

1. Lukas Westerlund AuPs

2. Joona Inkinen TWM

3. Oscar Windberg Rvm

 

Twm kämppäpainit 6.10.2014

8 painijaa kisoissa, kaikki mitaleilla ja lähes kaikki voittivat vähintään yhden ottelun! Hienoa, että kisoja kiertävä porukka on pysynyt hyvin kasassa, toivottavasti suuntaus jatkuu samanlaisena ja hyvä tulos kannattelee koko kauden ajan.

Erityinen kunniamaininta Mirolle, joka itseopettelemallaan ristivyöheitolla nappasi hienon sarjavoiton viiden painijan sarjassa.

Tästä tuloksiin

 

 

Rvm Kämppäkisat 24.4.2014

Tuloslista

5v. 20kg

1. Aapo Peltonen Rvm

2. Paavo Aaltonen Rvm

3. Oliver Helle Twm

6v. 21kg

1. Ilari Leinonen Rvm

2. Navid Karami Twm

3. Liam Ferguson Rvm

7v. 26kg

1. Elmo Kuorilehto Rvm

2. Anton Hautala Rvm

3. Eemil Helle Twm

4. Brandon Ferguson Rvm

7v. 31kg

1. Vili Lahtonen Rvm

2. Joonatan Lehtonen Rvm

8v. 27kg

1. Pyry Mikkola Tuto

2. Roope Koskela Rvm

3. Julius Aaltonen Rvm

8v. 32kg

1. Kalle Koisaari Rvm

2. Wilhart Aaltonen Rvm

9v. 27kg

1. Miro Leinonen Rvm

2. Olavi Stark Twm

3. Otso Hentula Twm

9v. 34kg

1. Mehrad Karami Twm

2. Roope Rusi Twm

10v. 35kg

1. Saku Salonen Rvm

2. Akseli Ojala Twm

3. Valtteri Virtanen Twm

4. Rico Arkko Aups

10v. 38kg

1. Arttu Karonen Tuto

2. Olli Mustonen Tuto

10v. 45kg

1. Eemeli Mahkonen Twm

2. Samuli Moskajärvi rvm

14v. 43kg

1. Daniel Koskinen Twm

2. Oscar Wingberg Rvm

3. Patrik Haanpää Rvm

Ystävyyssarja Miehet 75kg

1.     Mika Kainulainen Twm

2.     Jesse Angervo Twm

 

 

                              Tuton kämppäkisat Turussa 7.3.2014

7 v 20 kg

1) Ilari Leinonen RVM, 2) Viljo Mattila TWM, 3) Oliver Helle TWM

7 v 25 kg

1) Elmo Kuorilehto RVM, 2) Anton Hautala RVM, 3) Emil Helle TWM, 4) Leevi Nurmi TWM

7 v 27 kg

1) Jussi Poutanen AuPs, 2) Otso Hentula TWM, 3) Leevi Lehti AuPs

9 v 30 kg

1) Timo Ahsforth TWM, 2) Miro Leinonen RVM, 3) Julius Virtanen TWM, 4) Max Marjamaa TWM

10 v 38 kg

1) Arttu Karonen TuTo, 2) Mehrad Karami TWM, 3) Valtteri Virtanen TWM

10 v 48 kg

1) Nikolai Harjulehto TuTo, 2) Valtteri Poutanen AuPs, 3) Jürgen Järvi TWM

16 v 45 kg

1) Aleksi Björn TU, 2) Patrik Haanpää RVM

 

 

RVM kämppäkisat 28.11.2013: Tuloslista

Pojat 5v 20kg

1. Vili Virkkunen Twm 2. Navid Karami Twm 3. Liam Ferguson Rvm

4. Oliver HelleTwm

Pojat 6v 25kg

1. Brandon Ferguson Rvm 2. Leevi Lehti Aups

Pojat 6v 30kg

1. Verneri Virkkunen Twm 2. Vili Lahtionen Rvm

Pojat 6v 25kg

1. Otso Hentula Twm 2. Elmo Kuorilehto Rvm 3. Toivo Puputti Twm

Pojat 7v 25kg

1. Olavi Stark Twm 2. Anton Hautala Rvm 3. Eemil Helle Twm

Pojat 9v 27kg

1. Miro Leinonen Rvm 2. Atte Määttänen Rvm 3. Niklas Haanpää Rvm

Pojat 9v 34kg

1. Mehrad Karani Twm 2. Roope Rusi Twm 3. Valtteri Virtanen Twm 4. Niko Sintonen Twm

Pojat 10v 44kg

1. Daniel Koskinen Twm 2. Eemli Mahkonen Twm 3. Joona Inkinen Twm

Pojat 12v 35kg

1. Nino Oksanen Twm 2. Eemeli Nurhonen Mynto  3. Saku Salonen Mynto 4. Joonas Koivisto Twm

Pojat 14v 40kg

1. Oscar Wingberg Rvm 2. Patrik Haanpää Rvm 3. Samuli Moskajärvi Rvm

Miehet 74kg

1. Marko Kainulainen Twm 2. Jesse Angervo Twm

Painijoita 33, otteluita 36

 

25.10.2013 TWM Kämppäpainit

 

Painikoulu avasi kilpailukautensa mainiosti Turussa: kolme sarjavoittoa, yksi hopea, yksi pronssi ja yksi neljäs sija.

Pienemmissä sarjoissa nuoret, mutta kokeneet Ilari ja Elmo ottivat sarjavoitot, vaikka Anton pistikin Elmon jo koville. P7/25kg sarjassa Miro paini myös hienosti ja otti sarjavoiton. Niklaksen otteista samassa sarjassa näkyi, että painikokemus on vielä vähäistä, mutta siitä huolimatta poika osoitti rohkeita otteita matolla. Vielä kun saadaan liikkeet vietyä loppuun asti, niin myös voittoja alkaa tulla.

Isommissa sarjoissa Mynämäen vahva Karvonen oli Oscarille hankala vastustaja, vieden päärulleilla selkeän otteluvoiton. Siitä huolimatta Oscarilta hyvää painia, toivottavasti päästään jatkossa myös treenaamaan vahvojen mynämäkeläisten kanssa, että saadaan kokemusta kovemmista otteluista.

Kovaan sarjaan joutui myös Patrik, joka otteli urheasti kolmessa ottelussa. Twm:n Koskinen oli selkeästi liian kova, mutta kaksi muuta ottelua osoittivat, että mahdollisuuksia hyviin tuloksiin jatkossa on.

Kaikenkaikkiaan hyvä tulos seuralta, mutta parannettavaa jäi toki kaikille. Erityisesti liikkeiden lopettaminen kesken vaivasi vähän kaikkia. Monta pistettä annettiin kaverille ja jopa hävittiin otteluita sen takia, että lopetettiin painiminen kesken. Nykysäännöillä allepanosta saa 2 pistettä, joten otteen irroittaminen kamppailutilanteessa johtaa usein turhaan takamatkaan pisteissä.

Ilahduttavaa oli se, että matolla nähtiin monta ensikertalaista!  Kilpailut ovat mitä parhain harjoittelumuoto ja olisikin toivottavaa, että jatkossakin kisoissa käytäisiin isolla porukalla. Suuremmalla joukolla syntyy helposti hyvä ryhmä- ja kisahenki, jotka ruokkivat itse kisamenestystä kuin myös harjoitteluintoakin.

-Timo

 

Tulokset alla:


P5/20
1. Ilari Leinonen RVM 2. Vili Virkkunen TWM
P6/25
1. Elmo Kuorilehto RVM 2. Anton Hautala RVM 3. Eemil Helle TWM
P7/25
1. Miro Leinonen RVM 2. Olavi Stark TWM 3. Niklas Haanpää RVM

P11/30
1. Robin Lumila Aberg-Tallin 2. Nino Oksanen TWM 3. Eemeli Nurhonen MynTo


P11/42
1. Taneli Karvonen MynTo 2. Oscar Winberg RVM 3. Mikael Kaupinsalo UU

P13/40
1. Daniel Koskinen TWM 2. Arttu Karonen TuTo 3. Valtteri Pulkkinen AuPS 4. Patrik Haanpää RVM

Painijoita 41
Otteluita 45